e2, tutkimustietoa

Punaisesta yliopistosta vihreäksi

Tuore tutkimus Tampereen yliopiston opiskelijoista osoittaa, etteivät yhteiskuntatieteilijät enää erotu perinteisellä vasemmistolaisella orientaatiolla. Taistolaisuudella ja vasemmistolaisella ajatusmaailmalla ylipäätään oli tutkimustenkin mukaan vahva sija Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteissä 1960- ja 1970-luvuilla. Erityisesti journalistiikan ja politiikan tutkimuksen opiskelijat olivat erittäin vasemmistolaisia.

 

Nykyiset politiikan tutkimuksen ja journalistiikan opiskelijat ovat omaksuneet hyvin liberaalin ja kansainvälistä solidaarisuutta korostuvan arvomaailman, mikä osuu hyvin yhteen Vihreiden ideologisen profiilin kanssa. Vihreillä onkin erityisen suuri kannatus juuri journalistiikan ja politiikan tutkimuksen opiskelijoiden keskuudessa.

 

Vasemmistoliiton kannatus on puolueista toiseksi korkein yhteiskuntatieteissä, mutta se ei dominoi taistolaisuuden tapaan. Vasemmistolaisella ajattelulla on erityinen linnake jäljellä enää sosiaalitieteissä (sosiaalipolitiikka, sosiaalipsykologia jne.), jonka opiskelijoista noin puolet kannattaa kyselyn mukaan Vasemmistoliittoa.  Sillä on kuitenkin alhainen kannatus lääke-, kauppa- ja hallintotieteissä. Vihreät on sen sijaan kampuksen yleispuolue, jonka kannatus ei ole matalaa oikeastaan minkään alan opiskelijoiden keskuudessa.

 

Vasemmistolaisuuden nousu yliopistoissa näkyi aikoinaan siten, että opiskelijat omaksuivat opiskelun aikana sosialistisen aatemaailman. Myös yhteiskunnallinen ilmapiiri edisti sen omaksumista, ja opiskeluajan tiivis kanssakäyminen lisäsi todennäköisyyttä ajatusten leviämiseen. Pertti Suhonen havaitsi 40 vuotta sitten tekemässään tutkimuksessaan, että yhteiskuntatieteiden opiskelijat siirtyivät kannattamaan sosialistisia puolueita opiskeluiden aikana.

 

Nykyisin vaikuttaa siltä, että kampus sosiaalistaa opiskelijat vihreään aatemaailmaan. Vähemmistöoikeudet ja ympäristönsuojelu ja muut postmaterialistiset teemat näkyvät ja vaikuttavat vahvasti. Tässä kontekstissa voidaan selittää sitä, miksi maaseudulta yliopistoon opiskelemaan tulleista vastaajista vain noin 14 prosenttia kannattaa keskustaa, mutta peräti yli 30 prosenttia vihreitä, jonka suosio maaseudulla asuvien keskuudessa on koko maassa hyvin vähäistä

 

Vihreiden kautta voidaan nähdä kanavoituvan osin samanlaisia yleisiä poliittisia tavoitteita kuin 1960- ja 1970-luvulla vasemmistoradikalismin kautta: kansainvälinen solidaarisuus, arvoliberalismi ja vähemmistöjen aseman korostaminen ovat yhdistäviä teemoja. Vihreillä ja Vasemmistoliitolla on näiden teemojen suhteen nykyisin hyvin samanlainen profiili, mutta Vihreät on onnistunut vetoamaan paremmin opiskelijoihin. Osasyy voi olla, että vasemmistolaisista talouspoliittista tendensseistään huolimatta Vihreiden talouspolitiikka ei muodostu kynnyskysymykseksi, kun taas Vasemmistoliiton talouspolitiikka on tuoreen tutkimuksen mukaan päinvastaista kuin mitä monien ”kovien tieteiden” (kauppa, hallinto- ja lääketieteet jne.) opiskelijat haluavat.

 

Jussi Westinen

Kirjoittaja on tehnyt yhdessä Tampereen yliopiston tutkijoiden ja opiskelijoiden kanssa artikkelin ”Koulutusalan yhteys yliopisto-opiskelijoiden poliittiseen orientaatioon” (Politiikka 1/2016)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Taistolaisuudella ja vasemmistolaisella ajatusmaailmalla ylipäätään oli tutkimustenkin mukaan vahva sija Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteissä 1960- ja 1970-luvuilla.''

Sen hedelmiä tässä nautitaan. Valtaosa heistä saa palkkansa julkisista varoista kiusaamalla veronmaksajia. Osa on työttömänä ja valittaa eloaan täälläkin.

Viisi yliopistoa Suomeen ja aloituspaikkoja vain tarpeen mukaan.

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Nina La

Onko muuten Vihreissä euroa (EMU:a) vastustavia? Touko Aalto jonkin artikkelin mukaan on alkanut vastustamaan, mutta oisko nykyään muitakin?

Käyttäjän miikkakeranen kuva
Miikka Keränen

Varmasti, mutta enemmistö suhtautuu EU:n integraatioon ja sen kautta myös yhteiseen valuuttaan positiivisesti. Olettaisin useimpien vihreiden kuitenkin ajatelleen, että rahaliitosta tehtiin aikanaan liian väljä, ja se osittain aiheutti nykypäivän kriisejä. Eli realistinen saa yhteisen rahan suhteen olla. Käsittääkseni esim. Antero Vartia edustaa näitä realisteja.

Vihreissä kaikki jäsenet pääsevät vaikuttamaan puolueen linjaan helposti, eli omalla työllään voi vaikuttaa puolueen yhteisiin kantoihin ja tavoitteisiin.

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Nina La

Julkisuudessa tulee sellainen kuva, että Vihreät kannattaisivat EU:ta. EU:n ja euron vastustusta ei markkinoida, mikä on aika väärin.

Mielestäni yleensä Vihreiden äänestäjät ovat EU-myönteisiä.

En itse usko, että EU:ta saa korjattua, enkä oikein usko, että yhteinen raha ja yhteinen sosiaalipolitiikka (josta voi joku unelmoida) auttaa yhtään mitään. Maat ovat erilaisia jo ihan ilmastollisestikin.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Satu Hassi on ollut aina eurokriittinen vaikka ei ole sitä juuri mainostanut. Osmo Soininvaara on useaan otteeseen sanonut, että euro on epäonnistunut. Noin puolet vihreistä oli Euroopan Unioniin liittymistä vastaan aikoinaan. Sanoisin, että vihreissä on ihan kohtuullisesti vastustusta vaikka intohimoisia kannattajiakin riittää.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Mitä konkreettista merkitystä tuolla reilun neljänkymmenen vuoden takaisella nuorisoilmiöllä on nykyään? Joka vuonna -76 oli 20v opiskelja, on tänään kuuskymppinen. Eläkkeellähän nuo ovat kohta kaikki.

40+40 vuotta sitten ylioppilaita veti puoleensa AKS, aikansa kutakin.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

"Nykyisin vaikuttaa siltä, että kampus sosiaalistaa opiskelijat vihreään aatemaailmaan."

Onneksi itse olin opiskeluaikoinani ihan helvetin epäsosiaalinen.

Käyttäjän PanuRaatikainen kuva
Panu Raatikainen

"Nykyisin vaikuttaa siltä, että kampus sosiaalistaa opiskelijat vihreään aatemaailmaan."
Vai voisiko olla, että maaseudulta yliopistoon lähtevät ovat aluperinkin epätavallisia yksilöitä siinä yhteisössä? Onko joku peruste ajatella toisin?

Käyttäjän JuhaniNystrm kuva
Juhani Nyström

Nyt kaupataan vihreitä 'tomaatteja'. Pian ne punertuvat. Pieleen menee.

Toimituksen poiminnat