Laitojen ääni kuuluu, mutta kuka kuuntelee?
”Facebook oli ennen leppoisa paikka, josta tuli hyvälle mielelle. Nykyään kaikki vaan jauhaa ja meuhkaa politiikkaa.”
Onko yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisessa vinoumia? e2:n uuden tutkimuksen (http://e2.fi/wp-content/uploads/2016/04/provo_net.pdf) mukaan on. Aktiivisuus ei kuitenkaan ole vahvasti sidoksissa ihmiseen ikään, sukupuoleen, koulutukseen, ammattiin tai asuinpaikkaan, vaan eniten äänessä ovat ne, joilla on vahvimmat näkemykset. Keskusteluissa on siis ideologinen vinouma.
Innokkuutta keskusteluun eri mieltä olevien kanssa on keskimääräistä enemmän vasemmisto–oikeisto- ja arvokonservatiivi–arvoliberaali-ulottuvuuksien laidoilla. Reunoilta löytyvät myös ne, jotka kokevat oman tietotasonsa politiikasta muita useammin korkeaksi ja ovat muita hanakampia oikomaan väärinkäsityksiä yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Sen sijaan koulutus ei ole juurikaan yhteydessä innokkuuteen keskustella eri mieltä olevien kanssa. Nuoret ovat puolestaan vanhoja innostuneempia keskusteluista, vaikka nuoria on vaikeaa saada aktivoitumaan yhteiskunnallisesti. Miehet ovat vain hieman naisia innokkaampia keskustelijoita. Halu oikoa väärinkäsityksiä ei ole riippuvainen koulutustasosta tai iästä. Näitä tuloksia voidaan pitää rohkaisevina, kun tavoitteena on mahdollisimman tasainen osallistuminen eri väestöryhmissä.
Ulottuvuuksien äärilaidoilla olevilla on suurin tarve keskustella ja oikoa muiden käsityksiä, koska he haluavat saada oman asiansa esille näkyvästi. On tuloksia myös siitä, ettei ymmärrys toisen osapuolen näkemyksistä kasva, kun asioista täysin eri mieltä olevat keskustelevat vapaasti keskenään. (https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/104835/lindell_marina.pdf?sequence=4). Tällöin keskustelu ei ole kovin hedelmällistä.
Kun asenteelliseen välimaastoon sijoittuvat eivät koe yhtä tarpeelliseksi innostua ja olla aktiivisina yhteiskunnallisissa keskusteluissa, riskinä on, että keskustelu on kovin polarisoitunutta. Ilmiötä korostaa sosiaalinen media ja perinteisen median tapa nostaa esiin herkullisimpia ja kärkkäimpiä vastakkainasetteluita. Demokratian kannalta e2:n tutkimuksen yksi huolestuttavimmista tuloksista liittyi siihen, että 90 prosenttia suomalaisista katsoo tahallisen provosoinnin lisääntyneen keskusteluissa ja että puolet harkitsee vetäytymistä yhteiskunnallisesta keskustelusta vastakkainasetteluihin kyllästymisen vuoksi.
Äänestämisvinoumat ovat tutkitusti selkeitä Suomessa. Esimerkiksi nuorten ja matalasti koulutettujen äänestysprosentti on ollut keskimääräistä alhaisempi. Kun äänestämisvinoumien korjaamiseen ei ole ollut erityisreseptiä, valtionhallinnon demokratiahankkeilla (kansalaisaloite, otakantaa.fi jne.) on pyritty osallistamaan uusia väestöryhmiä politiikkaan. Osallistuminen voi olla kuitenkin kasautuvaa: ne, ketkä jo äänestävät ja ovat muutenkin poliittisesti aktiivisia, ottavat vain uusia muotoja osallistumisarsenaaliinsa.
Myös keskusteluvinoumaa on hankalaa korjata. Jos kansalaisella on sekä–että-mielipiteet, hän tuntee todennäköisesti vähemmän tarvetta osallistua. Parempi keskusteluilmapiiri voisi kuitenkin innostaa useampia osallistumaan.
Kouluilla on tärkeä rooli keskustelutaidon parantamisessa. Suomessa argumentoinnin ja debatoinnin opiskelu on lapsenkengissä moneen Euroopan maahan tai USA:han verrattuna. Jos oppisimme perustelemaan näkemyksemme huolellisesti, kunnioittamaan toisen näkemyksiä ja jos väittelyille annettaisiin myönteinen merkitys, tuloksena voisi olla vähemmän provosointia ja kyllästymistä vastakkainasetteluun.
Jussi Westinen
Tutkija, VTT
e2
Onko se pakko aina vastakkainasettelun näkökulmasta keskustella. Voihan sitä keksiä muitakin näkökulmia.
Facessa huomasin pian, että jos halusi keskustella, niin piti hakeutua keskustelupiireihin tuntemattomien kanssa, koska omassa ”kaveripiirissä” keskustelu oli harvinaista. Se oli niin harvinaista, että minulta kysyttiin yksityisesti motiiveja kun kommentoin jotain aihetta. Siitäkin huolimatta, että jakaja oli itse tarkoituksella jakanut yhteiskunnallisen aiheen, niin hän ei millään meinannut uskoa, että minä halusin kommentoida huvin vuoksi, vaan epäili, että kuulun johonkin tarkastuslautakuntaan 🙂
Eikös sitä tavata sanoa, että jos joutuu perustelemaan mielipiteensä, niin se on huono mielipide. Aikansa kun osallistuu keskusteluihin, niin ne perustelut oppii ulkoa ja sekin vähentää mielenkiintoa keskusteluihin.
Ilmoita asiaton viesti
”Eikös sitä tavata sanoa, että jos joutuu perustelemaan mielipiteensä, niin se on huono mielipide”.
Varmaan sitä noin tavataan sanoa. Paljonkaan mieltä siinä ei ole. Eiköhän se ole pikemminkin niin, että se mielipide, jota ei pysty perustelemaan, on huono mielipide. Eiväthän mielipiteet itsessään ole mitenkään tärkeitä. Niiden perustelut ovat ja niiden vaikutukset ovat, mutta pelkkien mielipiteiden esittäjiä mahtuu kolmetoista tusinaan.
Ilmoita asiaton viesti
Mielipiteensä voi tiedostaa, mutta ei välttämättä perusteluja sille. Siinä ei ehkä auta, vaikka lukisi toisten perusteluja, koska voi olla sama mielipide kuin toisella, mutta eri perustelu. Perustelut ovat tärkeitä keskustelijoille, mutta muuten ne eivät ole tärkeitä.
Mielipiteet eivät tosiaankaan ole tärkeitä vaan teot, ja niissä monen mielipide vasta tulee esille, juurikin sen takia, ettei niitä ole tiedostettu ja julki tuotu aikaisemmin. Tosin mielipiteet ja teot voivat olla ristiriidassa keskenään, koska kaikki eivät uskalla olla yleistä mielipidettä vastaan, mutta tosipaikan tullen tekevät valinnan omasta tahdostaan.
Ilmoita asiaton viesti
Näköjään olemme täsmälleen eri mieltä. Mielipide ilman perusteluja on pelkkää tyhjää. Tärkeitä ovat ne faktat, tietämys ja ajattelu jonka tuloksena mielipide on muodostettu.
Ilmoita asiaton viesti
Laitojen ääni kuuluu, ja ne muuten huutelevat toisilleen ja keskenään eri tavoin ja äänensävyin julkisesti ja omissa pireissään. Keskustelu sinällään on nykyisellään teatteria enemmän kuin ennen. Jossain määrin oikeasti improvisoivaa teatteria, paljolti kaavoihin kangistunutta ja mediatoimistojen kuiskaajapalveluihin nojaavaa huutokaupanomaista kohellusta. Me tolkun kansalaiset olemme alkaneet saada siitä tarpeeksemme – niinhän se oli?
Voidaan kai sanoa, että me ”kaikki” yleisesti korrektina pidetyn someprotokollan omaksuneet tolkun sivistyneistö ja taviskeskustelijat tuomitsemme ainakin törkeät henkilökohtaisuuksiin menevät solvaukset ja kansanryhmiä halventavat yleistykset samaten kuin ns. hybridisodan nettipartisaanien ja MV-lehden tyyppisen törkypropagandan. Jälkimmäisiin liittyy tyypillisesti valheen ja liioittelun kyytipoikana tarjoillut osatotuudet – ja aika ajoin silkat faktatkin sekä siteeksi että joskus myös uutisarvoltaan aidosti kiinnostavina klikkitäkyinä.
Ongelmallista on, jos joistain perinteisten luotettavien medioiden tabuina pitämien aihepiirien ihan oikeastikin sekä kiinnostavien että relevanttien tiedonmurujen uutisoinnista ja kommentoinnista pääsee muodostumaan leimallisesti jonkin vaihtoehtomedian monopoli. Itsekin joudun myöntämään, että olen joidenkin muiden US-Puheenvuoron blogistien tapaan joutunut joskus suureen kiusaukseen käydä vilkaisemassa, minkälaisia ne Sputnik News ja Homma-forum ja MV-lehti oikein ovat – onneksi en kuitenkaan ole toistaiseksi sortunut siihen.
Tässä kohtaa korostuu Maltin&tolkun somemedian vastuu: osaavatko ja haluavatko ne riittävästi antaa tilaa myös aiemmin jossain toisessa yhteiskunnalisessa tilanteessa ja kehitysvaiheessa silloisissa oloissa harkitun perustellusti tai ’ajopuuna’ tehdyllä hiljaisella sopimuksella tabuiksi luokitelluille aihepiireille, ilmiöille ja keskustelun osa-alueille? Ymmärtävätkö ne ajoissa aktiivisesti tuoda esiin myös niitä suurta tai ainakin äänekästä yleisöä muuttuvissa oloissa kiinnostavia näkökohtia, jotka kuoliaaksivaiettuina tai ilmeisen näkyvästi manipuloituina kanavoituvat patoutumisvaiheessa epäasiallisten käsien meuhkatuutteihin ja sieltä käsin pian valtaavat sijaa tolkun kanaviakin epäterveesti värittäen?
Tätä osin huonosti hallittua uutisointimoderoinnin/itsesensuurin purkukehitystä ei tarvinne enemmälti todistella maahanmuuttokeskustelun viime vuosina saaneiden piirteiden osalta.
Somemeuhkaukaaminen on silmiinpistävän näkyvänä ja kuuluvana ilmiönä yhtä aikaa sekä selkeästi hahmottuva ja helposti tarkasteltava että disinformaation ja indoktrinaation ’kaksoisagenttirooleissaan’ huippuepämääräinen ja haastava analysoitava. Etenkin osin hyvinkin tökerösti toteutetun false flag -hyökkäykampanjoinnin merkitystä arvioitaessa keskustelukulttuurimuutoksen ja Infosodan liikkuvia osia ja osapuolia taitaa olla enemmän kuin useimmat ymmärrämmekään tai edes haluamme tietää. Älyllistä ja maltillista provosointia on perinteisesti pidetty kelvollisena tapana keskustelun herättämiseksi ja ruokkimiseksi, mutta tämä parittomaan potenssiin korotettu nykyilmiö näköjään tuottaa negatiivisen hypeilmapiirin, joka ei välttämättä ole vielä kehityksen lopputulemakaan.
Ironia ja sarkasmi ovat myös perinteisesti hyväksyttyjä keskustelun tyylikeinoja kuten satiiri ja parodia kirjallisuudessa. Mutta moniko kielioppivirheitä, epäloogisuutta, aggressiivisuutta ja muita sivistymättömyysoireita pursuava vakavissaan rustatun oloinen ’vastapuolen iljettäviä näkökantoja’ selvästikin puoltava (ehkä tappouhkauksenkin sisältävä) viesti on itse asiassa jonkun opponenttikantaisen hämäys- ja leimaamistarkoituksessa kirjoittama? Ja tämä tietysti lietsoo jäöjittelevää omaehtoista käytöstä laajemmin. Infosodassa on ennenkin luotu erimielisistä raakalaiskuvaa uskoakseni kaikkiin suuntiin samalla kun on korostetusti tuotu esiin ’meidän’ sivistyksellinen/kulttuurinen ylemmyytemme. Mutta nyt näyttäisi siltä, että joidenkin tahojen pyrkimys on nimenomaan vain yleisen ilmapiirin kärjistäminen ja raakalaistaminen asiakohdistakin riippumatta. Kuka siitä hyötyy? Isis, Putin, natsit, kommunistianarkistit, goottisatanistit, ilmastonmuutos-uuspakanat, linkolalaisekofasistit… helpohkoja vastausaihioita, joihin on syytä suhtautua sekä vakavasti että suurella epäluulolla.
– Mutta olemmeko itse halukkaita huomaamaan omien punnittujen viiteryhmäauktoriteettiemme ajoittaista flegmaattisuutta yhteisessä pyrkimyksessämme pysytellä objektiivisesti ja oikeudenmukaisesti kollektiivisen syyllistämisen ja osatotuuksiin perustuvan asenteellisuuden ym. suvaitsemattomuusilmapiirin rajan ’paremmalla puolella’? Kasautuessaan myös valkoisten valheiden taakka syö miestä kuin miestä pohjimmiltaan sukupuoleen, rotuun, ikään, historiaan, yhteisvastuuarvoihin, ilmastoon ja uskontoon katsomatta. Uskottavuus se on meillä oikeassaolijoillakin, eikä se ole myötäsyntyinen länsimaalaiselle sivistyneistölle langennut itseisarvo, jota ei tarvitsisi ylläpitää ja hoitaa.
Mutta kukapa täysipäinen nyt haluaisi perehtyä syvällisemmin johonkin, mikä lähtökohtaisesti ehkä osoittaisi kiinnostusta salaliittoteoretisoinnin suuntiin. Ja ilman tuotakin ennakkokorttia saattaisi olla mahdollisuus joutua huomaamaan myös omien ja itselle läheisten tukiajattelutapojensa käytänteiden sisältävän jonkinasteista tiedostamatonta provosoimis- tai jopa piiloöykkäröimishakuisuutta sivistyksen kaavun alla. Sillä uhalla, että meitä voitaisiin joskus aiheellisestikin syyttää vähemmän ovelien, tekopyhien ja syyllistämishaluisten ylemmyydentuntoisesta leimaamisesta.
Toivoisinkin kiinnitettävän huomiota liialliseen hyvin perustein hyviksi havaittujen näkökulma-auktoriteettiemme massiivisen guruaseman monoliittiseen betonointiin. Olen mm. blogisti Tuula Komsin tavoin kritisoinut sivistyneen suvaitsevaistomme kyseenalaistamatonta valmiutta ryhmittyä tukemaan evankelis-luterilaisen kansankirkkomme arkkipiispan näkemyksiä ja perusteluja niistä yleispoliittisista linjauksista, jotka kohdistuvat pääosin oman kirkkomme toimialueen, kannattajakunnan ja jäsenistön ulkopuolelle.
Moni kirkon asiakas, jäsen, kannattaja ja uskovainen yhtä lailla kuin muunuskoinen ja uskonnotonkin on ihan syystäkin eri mieltä arkkipiispan käsitysten oikeutuksesta. Totuudellisuudestakin herää vahva epäilys, jos väitetään että Länsi-Eurooppaa ja Suomeakin koetteleva nykyinen pakolais/siirtolaiskriisi olisi merkittävimmiltä osin ilmastonmuutoksen aiheuttamaa ja erityisesti ns. valkoisen miehen taakan ja kolonialismin perinteen kantajien kollektiivista syytä vielä kolmannessa jne. polvessa – varsinkin kun historioitsija-arkkipiispalta jäi mainitsematta mm. islamilaisten kalifaattien miekkalähetyskolonialismi ja muistamatta Suomen naapureitansa vaatimattomampi osa siirtomaariiston ja sorron synneissä.
Tutkija neuvoo korostamaan asioiden todellista laitaa disinfon vastapainoksi. Median tulisi kai tässä tilanteessa meuhkaamispaineita purkaakseen uutisoida herkällä korvalla Kari Mäkisen odotettavissa olevat selitykset ja mahdollinen anteeksipyyntö väärinkäsityksiä aiheuttaneista ja jopa provosoiviksikin tulkituista lapsuksista. Ja siksikin, että voisimme seurakuntalaisina luottaa siihen, etteivät kirkollisverovelvolliset ala äänestää jaloillaan ja jättää yhä suurempaa velkataakkaa yhä pienemmälle maksajakunnalle. Ks. http://areena.yle.fi/1-3062561
Ilmoita asiaton viesti
Laitojen äänillä ei ole niin väliä. Kunhan tolkun enemmistö avaisi suunsa ja sanoisi että Suomi kuuluu Suomalaisille, neekeri kuuluu Afrikkaan, ja niin pois päin.
Ilmoita asiaton viesti
Täällä maaseudulla on suuren urheilujuhlan tuntua jos oman kylän henkilö on ehdokkaana eduskuntavaalissa. Ovatko politiikasta kiinnostuneet siis kilpailuhenkisiä ja se on ehkä yksi syy äänestää.
Ilmoita asiaton viesti